Rapatessa roiskuu, sanoo ruotsalainen - ja tekee tulosta yrittäjyyskasvatuksessa

kesäkuu 1, 2010
Kirjoittaja: Tirri

Maa: Ruotsi

Kunta: Söderhamn

Paikka: Drivkraft

Yrittäjyyden valmennuskeskus Voimala kävi tutustumassa naapurimaan tapaan kasvattaa yrittäjähenkisiä ihmisiä. Mikael Juntunen oli yksi nelihenkisen seurueen jäsenistä.

”Söderhamnin oli pakko ruveta tekemään jotakin, sillä entinen teollisuuskunta menetti lähes puolet väestään teollisuuden häviämisen myötä. Syntyi yrittäjyysvalmennus, jota toteutetaan akselilla päiväkoti – lukio älyttömän hyvin tuloksin. Esimerkiksi koulumenestys on parantunut valtavasti. Opiskelijat toteuttavat erilaisia projekteja ja toteuttavat asetettuja tavoitteita omin avuin. Opettaja on tukena, mutta päävastuu oppimisesta on opiskelijoilla. Tavoite on X ja opiskelijan on itse ratkaistava, miten siihen päästään.”

Mikaelin mukaan ruotsalaisten tapa sitoutua asiaan oli huikeaa. Päättäjät, opettajat, kuntalaiset ja oppilaat olivat mukana, täysillä – he puhuivat asiasta ja esittelivät tuloksia innokkaasti. Suomessa vastaavat asiat tuppaavat jäämään yhden tahon varaan, jolloin kehittyminen ja paljon saavuttaminen on astetta hankalampaa.

Mikä niitä ruotsalaisia oikein vaivaa? Suomalaisiin malleihin verrattuna puutteellisilla tavoilla tehdään jumalatonta tulosta, vieläpä jossain pikkukunnassa. Toista se on Suomessa. Veivataan vinkurat kuntoon ja kohistaan keskenämme, miten hienosti tämä toimisi, jos muutkin älyäisivät kokeilla.

Bästä läsare, vi måste nyt vaan ruveta tekemään porukalla!

Lisätietoa Voimalan toiminnasta. www.voimalaan.fi

Lue lisää Söderhamnin kunnasta. www.soderhamn.se

Ei kommentteja

Vastaa

Huom: Voit käyttää XHTML:lää kommenteissa. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkymään julkisesti.

Tilaa tämä kommenttisyöte RSS-syötteen kautta